Reino Lehto (11.03.1915-25.08.1998)

Paavola kotiseutuni

Kotikunnailla Paavolan mailla.
Sieltä muistoni rakkaimmat sain.
Siellä aamuisin aurinko nousi,
satoi sateensa, kasteen ja lämmön,
päivän toimille tarmoa toi.
Siitä kauan, kun isämme tänne,
myöskin esiäitimme lapsineen.
Pesäpaikkansa saivat, rantamille kuusten,
kotikoivujen katveeseen,
oli maassa ja karjassa turva.

Täällä astelin, kynnin ja kylvin,
sadon korjasin syksyisin päivin,
karjaa hoitelin aina talvisin,
metsän puilla huoneita lämmitin,
totinen oli tuiskuinen päivä.

Ennen juuttuivat aatokset arkeen,
kirkonmenoistakin myöhästyin,
sain pastorin syyttävän katseen,
sain Paavolan pakanan nimen,
luppakorvana Luohuan mies.

Ruukin koskissa sahojen sihinä,
lautoja ylväästi tukeista lohkoi,
työn touhussa pintojen pirinä.
myös perheeni leivässä piti.

Siika-, Ohtua-, Luohua-, Kipsuajoet,
ovat niittyjä tulvillaan lannoittaneet,
täyteläisen ja nuokkuvan viljan,
ovat pelloilla kasvattaneet,
kas siitäpä tyyni on mieli.

Kyläkulmat, perät ja talot,
ovat tuttuja rakkaitakin,
koulu, tiedot ja sähkövalot,
elontiellä kirkkaitakin,
niistäpä tässäkin kiitän.
Revonlahti oma oli kunta,
liian pienikö erillään elää,
parina Paavolan maalaiskunta,
Ruukki-nimisenä kirjoissa elää,
Ruukin patruuna yhteinen on.

Jokirannoilla kesäisen illan,
ikimuistoisen hetkeni koin,
kaipuuni ruusuisin, nuoruuden innoin,
kukkien tuoksusta, huumasta join,
vedenkalvosta kasvoni näin.

Sotakellojen kaamea soitto,
kiiri kankaille asumuksiin,
oli aseiden saatava voitto,
josta rauhalla rakennettiin,
kotirintama myös kärsi ja kesti.

Kotikultani täytyi mun heittää,
muille maille mun matkani johti,
syvä kaipaus harsonsa heittää,
kotiseutua armasta kohti,
sen multiin kerran ma palaan.

Synnyinseutuni Paavolan virrat,
kotikankaat ja peltojen vyöt,
elokuun, kuulaat kuutamoillat:
valoisat, lämpöiset kesäiset yöt,
kuusenoksalla kukkuva käki.

Ensirakkauden täältä ma löysin,
oman onneni päälleni puin,
sidoin itseni työhön, kuin köysin,
karun arjen ja murheenkin vyön,
vapaudenkin riemusta nautin.

Täällä vietämme yhteistä juhlaa,
tämä seutu kun hyvyyttä tuhlaa,
kaiken kauniinpana, keskeemme jaamme,
koko kuntamme yhteinen on,
josta korkeintamme, kiittää nyt saamme.

(lähde: Olavi Lehdon kotiarkisto)

Comments are closed.