Puheenjohtajan terveiset

Vuosi on taas vaihtunut ja yhdistyksen vuosikokous pidettiin 17.03.2026. Kokoukseen osallistui 24 henkilöä ja minut valittiin jatkamaan kaudelle 2026-27 Paavolan Pakanat ry:n puheenjohtajana. Kiitos luottamuksesta.
Hallitukseen valittiin yksimielisesti uudelleen edellisen hallituksen jäsenet lukuunottamatta Markku Mämmelää, joka jäi pois omasta pyynnöstä.

Päätettiin periä jäsenmaksu 15.00 € vuodelle 2026. Jäsenmaksusta vapaita ovat vuoden 2022 loppuun mennessä 80 vuotta täyttäneet sekä vuonna 2022 uudistettujen sääntöjen mukaan 85 vuotta täyttäneet sekä kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet. Jäseniä oli 1.1.2026 jäsenluettelossa 141 henkilöä. Jäsenmaksun voi maksaa kerhossa tai yhdistyksen pankkitilille.

Oulun kaupunki järjesti uudet tilat Torikatu 10 syyskuussa 2024. Näissä tiloissa olemme arviolta tammikuu 2027 asti , jolloin Aleksinkulman remontti on valmis. Tosin tällä hetkellä emme voi olla varmoja, että uusiin tiloihin järjestyy meille tilat mutta täytyy toivoa, että tilat löytyy.
Olemme kokoontuneet vuoden 2025 aikana 8 kertaa sekä elokuun kerhon tilalla oli ulkoilutapahtuma Eläkeliiton majalla Hietasaaressa. Osallistujia on ollut kuukausittain noin 20 – 35.

Matkoja meillä oli vuoden aikana kaksi: helmikuussa matka Tukholmaan Talventaittajaisiin, joihin n.12 pakanaa osallistui. Suositumpi matka oli Rytmiä Elämään pikkujoulumatka Kuopion Rauhalahteen loka-marraskuun vaihteessa. Mukana oli pakanoita ja lähes pakanoita noin 39.

Tällä hetkellä olemme lähtemässä kylpylämatkalle Siilinjärvellä olevaan Kunnon paikka -nimiseen kylpylään huhtikuun lopulla. Tähän matkaan on ilmoittautunut riittävästi lähtijöitä, joten kiitos siitä pakanoille.
Toivon, että Te pakanat jaksatte osallistua kerhoihin ja matkoille parhaan kykynne ja terveytenne mukaan, siten varmistamme toiminnan jatkumisen jatkossakin. Toivon, että jäseniltä tulee ehdotuksia, millaista ohjelmaa ja mitä asioita haluatte kerhoissa käsiteltävän.

Kiitokset hallituksen jäsenille ja yhdistyksen kaikille toimihenkilöille, ilman teitä toimintamme ei onnistuisi.
Toivotan kaikille terveyttä ja hyvää vuoden jatkoa
28.3.2026

Taisto Orajärvi puheenjohtaja

Comments are closed.